Elämäntyönä puhtaus

 

Teemme merkityksellistä työtä. Huolehdimme, että tilat ovat käyttäjilleen terveelliset, turvalliset ja viihtyisät. Asiakaskohteemme kattavat ihmisen koko elinkaareen. Se tarkoittaa paitsi erilaisia työympäristöjä myös monenlaista työtä: siivouksen lisäksi ateria- ja muita lisäpalveluita kokopäiväisesti, osa-aikaisesti, keikkaluonteisesti tai vuorotyönä omien mahdollisuuksien ja toiveiden mukaan.

Työ on asiakkaiden puhtauspalveluille asettamien odotusten täyttämistä. Parhaita kertojia työkohteista, puhtauspalveluille asetetuista odotuksista ja puhtauspalvelutyön merkityksestä ovat asiakkaamme ja henkilöstömme.

Olemme avanneet oman numeron rekrytoinnille 01.09.2023 

Kysy soittamalla tai viestillä avoimista paikoista tai mahdollisuuksista työkokeiluun

 PHPalvelut Rekry 044-482 6036

 

Tutustu työkohteisiimme, työn merkitykseen ja yritykseen asiakkaidemme ja henkilöstömme kertomana

Vastuullisuus on tekoja

Vastuullisuus on tekoja

Tässä vastuullisuuskartassa kerromme lukuina ja tekoina keskeisimmät vastuullisuuteen liittyvät teemat. Tekomme ja lupauksemme ovat konkreettisia sekä dokumentoidusti todennettavissa. Konkreettisuus ja dokumentointi ovat yhtiömme arvojen mukaista toimintaa

lue lisää
HYVÄ TOIMINTA NÄKYVÄKSI

HYVÄ TOIMINTA NÄKYVÄKSI

  SSTL Puhtausala ry käynnisti vuoden 2022 alussa puhtausalalle Parasta Puhtautta -vastuullisuusohjelman, joka tähtää siihen, että alalla toimivien palveluntuottajien liiketoiminta olisi entistä vastuullisempaa ja kannattavampaa. Parasta Puhtautta -ohjelman...

lue lisää

Kiinnostuitko, jätä yhteydenottopyyntö