Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalveluille on myönnetty Parasta Puhtautta -diplomi osoituksena yritystoiminnan vastuullisuudesta ja kannattavuudesta.

Parasta Puhtautta -vastuullisuusohjelmassa keskitytään neljän liiketoiminnalle tärkeän osa-alueen arviointiin ja kehittämiseen. Niitä ovat henkilöstöhallinto, toiminnan laatu, asiakkuuden hallinta sekä talous. Arvioinnin suoritti vastuullisuusohjelman kehittäneen SSTL Puhtausala ry:n hyväksymä arvioitsija, jonka johdolla osa-alueiden prosessit käytiin läpi. Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalvelut on yksi ensimmäisistä helmikuussa 2022 lanseeratun diplomin saaneista yrityksistä.
– Toiminnan vastuullisuus on niin meille, omistajillemme kuin asiakkaillemme keskeinen arvo. Parasta Puhtautta -diplomi on osoitus, että toimintamme täyttää vastuullisuuskriteerit kaikilla neljällä osa-alueella ja että olemme näin ollen luotettava työnantaja, palveluntoimittaja ja yhteistyökumppani, toteaa toimitusjohtaja Tarja Jantunen.
Vuonna 2017 perustettuun Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalveluihin yhdistyi eri kuntaorganisaatioissa toimivia siivousorganisaatioita. Siitä lähtien on rakennettu omaa toimintakulttuuria, siirrytty valmentavaan johtamiseen ja panostettu erityisesti henkilöstön työhyvinvointiin.
– Koemme, että diplomi on osoitus myös siitä, että kehitystyömme on oikeansuuntaista ja se tuottaa tuloksia. Diplomi toimii kannustavana palautteena ja kiitoksena kaikille kehitystyöhön osallistuneille.
Henkilöstöhallinnon vastuullisuus on keskeinen osa-alue etenkin puhtausalalla, joka on suuri työllistäjä. Se on myös osa-alue, johon Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalveluissa resursoidaan. Vastuullisuuskriteerien minimivaatimusten täyttäminen on itsestäänselvyys. Tavoitteena on tehdä lakisääteisiä vaatimuksia enemmän.
– Pyrimme esimerkiksi koko ajan luomaan uusia toimintatapoja, joilla voimme parantaa henkilöstömme työhyvinvointia. Uusimpana kokeiluna on työhyvinvointitunti. Se on työvuorolistaan työntekijän pyynnöstä varattu aika, jonka hän voi käyttää haluamallaan tavalla oman hyvinvointinsa edistämiseen. Järjestämme myös vapaamuotoisia tapaamisia henkilöstön edustajien kanssa, jotta saisimme palautetta henkilöstöltä matalalla kynnyksellä eikä vain lakisääteisen toiminnan puitteissa.

 

Lisätietoja:
Päijät-Hämeen Laitoshuoltopalvelut
Toimitusjohtaja Tarja Jantunen
p. 050 559 7952
tarja.jantunen@phpalvelut.fi